tiistai 21. elokuuta 2018

PIHAREMPPA-yritys



Neljä kantvikilaista, Eppu, Henna, Oili ja Kimi istuivat samaan pöytään syystä, että heillä oli mielessään perustaa PihaRemppa-niminen pikkuyritys, ja hommahan alkaa tietysti perustavalla kokouksella. Cafe Kantvikista löytyi sopivan mukava tila tämän kokouksen pitämiseksi. Niin ja kuten näkyy, ei oo tarvis kokoustaa kuivin suin. Janohan siinä tulee kun innoissaan selittää omia mielipiteitään kaikenlaisista asioista ja pitää vielä olla asiantuntevan oloinen. 

Yrityksen nimi oli läpihuutojuttu, vaikkei Cafe Kantvikissa saanutkaan huutaa. Se olisi äkkiä johtanut konstaapeli Hirsalan pakeille ja viivästyttänyt koko juttua. Mutta asiaan, PihaRemppa-nimi iski nimenä ja nimenomaan näin modernissa muodossa kirjoitettuna, isolla P ja R. Sehän on jo itsessään sellainen PR-juttu, joka voi tuoda hyviä asiakkaita.

Sitten oli se vaikein, mistä saada tarvittavat työkalut. Ei yritystä voi pyörättää vanhoilla lapsuudenaikaisilla pikkuämpäreillä ja muovilapiolla. Päätettiin, että jokainen kyselee tutuiltaan ja sukulaisltaan, olisiko heillä ylimääräisiä lapiota ja haravoita. Muukin sponsoriapu olisi tervetullutta. Parin päivän päästä tavattaisiin ja katsottaisiin, missä mennään.


Löytyihän sitä, oikeastaan kaikki perustarpeet tai ainakin ne, joilla pääsisi alkuun. Eppu sai hankittua kunnollisen kottikärryn Melkein uuden vieläpä. Oili löysi hienot puutarhasakset. Ilman niitä ei paksuja oksia saisi siististi poikki. Sitten Kimi, hän sai hankittua lehti- ja rautaharavan, hyvä, ja Henna kaksi lapiota, joilla on historiansa. Kun Hennan asema Orimattilassa valmistui, nämä jäivät tarpeettomiksi. Ja ne ovat just sitä, mitä tarvitaan tällaisessa yrityksessä. 

Sponsoriapuakin tuli mukavasti. Pasi-Anssi lupasi lainata ruohonleikkuria tarvittaessa, Pulmu ja Sirkku lupasivat hankkia siemeniä ja taimia, jos heidän pitäisi istuttaa jotakin, Masakin lupasi hankkia maailmalta työkaluja, jos olisi tarvetta "erikoistyökaluille". 



Eipä kauaakaan, kun tämä uusi PihaRemppa-yritys sai ensimmäisen työkeikkansa. Se oli sellainen pihakäytävän reunus, joka oli ruvennut kasvamaan ties minkänimisiä rikkaruohoja ja voikukkia. Ryhmä saapui paikalle ja varmaankin vähän jännitti. Eihän kukaan heistä ollut tehnyt tällaisia hommia ennen, joskin telkkarista oli kyllä katseltu sopivan tyyppisiä ohjelmia ja ainahan niistäkin jotakin oppii. Pihakäytävä näytti pitkältä. Se oli ainakin kolme metrinen. 


Rohkeasti vain työn kimppuun. Pikainen työnsuunnittelu ja kottikärryllinen tarpeita paikalle.


Oili aloitti leikkaamalla raivattavalta alueelta jos jonkinmoisia kasveja, jotka oli vain tiellä ja poistettava ne olisi joka tapauksessa. Onneksi sakset oliva terävät. Eihän sitä kukaan muistanut ennakkoon tarkistaa. 


Hitaasti hyvää tulee...


...ja pian Eppu pääsikin jo haravoimaan leikkuujätteet pois.


Siitä alkoi Kimin ja Hennan urakka. Kimi kaivoi vanhat sepelit pois ja Henna kuljetti ne kottikärryille "läjityspaikkaan". Se oli hikinen homma, aurinko paistoi ja uoma oli kuin Saimaan kanava ilman vettä. Hyvinhän siitäkin selvittiin. Kimi oli tavallaan ammattimies tässä. Hän oli hiljattain armeijassa, vänrikki Alli Huupan joukko-osastolla, ja he kaivelivat poteroita ja juoksuhautoja pitkin Porkkalan metsiä. Kyllä siinä oppi nämä hommelit.


Pian koko kolmemetrinen kanava oli valmis uusille pohjakankaille.




Kangasrullan avaamiseen tarvittin kaksi ja vielä yksi ohjaamaan, jotta se tulisi suoraan peittäen myös uoman reunat.


Kankaanlaiton jälkeen alkoi täyttö. Se Saimaan kokoinen kanava piti täyttää uudella sepelillä. Siinä  oli kymmenien kottikärryllisten urakka.


Vuoronperään sepeliä kuskattiin ja...


...ja toiset levittivät sitä tasaisesti koko kaivantoon, kunnes koko kolmemetrinen kanava oli täytetty.



Viimeinenkin lapiollinen on siellä ja pihakin siivottu, nyt on aika ottaa hetken rennosti ja...


...katsella tämän ekan keikan tulosta ja kyllähän tätä kelpaakin katsella :) 









lauantai 4. elokuuta 2018

KADONNEEN PIIPUN ARVOITUS

Kun Sherlock Holmes saapui Kantvikiin tyylikkäästi pukeutuneena ja piippu totutusti huulillaan, hänelle sattui jotakin poikkeavaa. Hänen piippunsa katosi kuin tuhka tuuleen, eikä sitä löytynyt mistään. Sherlock haravoi Kantvikin linnanrauniot, Ruutulampi ja puutarha ja kaikki mahdolliset ulkoalueet, missä hän on saattanut käydä, mutta mistään piippua ei löytynyt. Hän oletti, että jos se on hävinnyt Kantvikin taajama-alueella, se löytyisi poliisin löytätavaroista, tai kenties Shopmannilta tai Cafe Kantvikista, jossa hänellä tämän lyhyen ajan on ollut tapana käydä kello viiden teellä. 

Sen verran toimeliasta tuon Sherlokin toiminta on ollut, että konstaapeli Hirsala ja hänen parinsa, nuorempi konstaapeli Kalle Kyttänen kiinnostuivat siitä. Eihän heillä ollut tietoa, kuka tämä mystinen tyyppi oikein oli. He seurailivat aikansa hänen touhujaan.


Sherlock tutkaili ympärilleen lähellä linnan raunioita...


...siirtyi sitten linnanpihaan, jossa vartioi muinainen sammakkopatsas...


...katseltiin Ruutulammen ympäristöä...


...ja käveltiin pitkin muuria.


Nousipa Sherlock jopa muurille, mutta piippua ei vain löytynyt.



Lopulta hän antoi periksi. Onneksi Kantvikista sai hankittua jonkinlaisen piipun. Eihän se englantilainen ollut, mistä lie Hongkongista tuotu.



Lopulta Mari ja Kalle pysäyttivät hänet ja silloin tämä salaperäinen kulkija paljastui. "Hei, sinähän olet se kuuluisa Herlokki, mikä se nimi nyt olikaan! Näytät etsivän jotakin?", Mari tokaisi. "Niin, piipuanihan minä etsiskelen", Sherlock vastasi ja...


...meni sitten Ruutulammen rantaan pohdiskelemaan tätä kadonneen piipun arvoitusta, vaan piippua ei ole toistaiseksi löytynyt.

*   *   *   *   *




torstai 2. elokuuta 2018

CASINO KANTVIK

Kantvision toimittaja Veera Viestinen suunnitteli kasino-jutun tekemistä. Hänellä ei kuitenkaan ollut oikein tietoa kasinoelämästä ja jutun teko vaikutti hankalalta. Hän tuli siihen tulokseen, että parhaiten siitä saisi kuvan interaktiivisesti... tai pikemminkin osallistumalla itse tapahtumaan. Kukapa jotain mediavälinettä näpelöisi samalla, kun pelaa korttia tai pyörittää rulettia. Siitä se suunnittelu lähti ja illalla oltiinkin jo kasinolla.


Casino Kantvikin tiloista löytyi oikein mukava pelipöytä, ja muutama mukavanoloinen kantvikilainen ottikin toimittajan oikein mielellään samaan pöytään, mutta Veeran oli vakuutettava, ettei pelaajien nimiä julkaista. Kortit jaettiin ja peli alkoi.


Jotta Veera saisi hyvän ja uskottavan jutun aikaiseksi, niin ja monipuolisen, hän näytti kameralle korttejaan ja esitteli, miten niitä pidetään kädessä. Luonnollisesti hän kertoi myös, ettei kortteja kannata esitellä muille pelaajille. Se on sitä strategiaa, hän selitti.


Eräs pelaajakin osallistui tähän interaktiiviseen läsnäoloon näyttämällä omat korttinsa ja kysäisemällä, olisiko näillä mitään senssiä menestyä.


Ja tässä tyyppiesimerrki ammattipelaajasta. ilme ei värähdäkään, olipa kädessä viisi... ei kun neljä ässää ja kuusi pelikorttia, joista se kuudes hihassa.


Ja tässä vähän nuoremman polven peluri. Ei niin kivikasvo, kuin edellinen, mutta omat asemat voi peittää myös savolaisittain, eli puhumalla niin, että vastuu jää kuulijalle. 

Ilta eteni yöksi ja rahat siirtyivät taskusta toiseen ja välillä takaisinpäinkin. Ai niin, rahastahan ei saanut pelata, siksi ne ovatkin taskussa, eikä pöydällä.


Ilmeet muuttuivat yön mittaan. Mitähän tästäkin voisi havaita, ylpeyttä menestyksestä, vaiko hmmm... juomien tehosta :)


Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Aamu oli valkenemassa ja muut oliva tillin tallin ja Veera suri kohtaloaan. Tyhjä se on, katso vaikka itse. Sinne meni Kantvision rahat, Veera totesi hiljaa. 


Olisikohan sittenkin kannattanut etsiä kasinotietoutta vaikkapa kirjastosta, tai pitänyt pyytää joku tuttu pelimies mukaan, vaikkapa Pasi-Anssi tai Mortti. Täytynee kait selittää tämä jotenkin pomolle kun duunipäivä alkaa. Onneksi tuhlatut rahat oliva kuitenkin vain Veeran "kulurahoja", eikä koko putiikin kassa. Siitä se sotku olisi tullut. 


lauantai 28. heinäkuuta 2018

Tapahtuma keskiajalta

PÄIWÄKÄSCY

Minä, Mårten Kantwicilainen Porckalan ritaricunnasta ilmoitan päiwäcäskyn, jonca Kantwicin linnan herra Henric Sockerbit II till Kantwic on antanut:

Ritarit Maximillian ja Jeremias. Tehtäwänne kesciaica-juhlassa on olla cavaljerina tyttärille Pulmu Petronella Henricsdotter till Cantwic ja Sircku Sofia Solweig Henricksdotter till Kantwic. Ritarien tulee walita tyttäristä toinen taistelemalla peitsin, jonca woittaja saa walita ensin.

Kantwik 27 päiwänä heinäkuuta 1618
Kantwicin linnan herra Henric



Kantvikissa on ollut melkoista tohinaa menneellä viikolla. Shopmannin kangasosastolta on haettu erilaisia kankaita pukuihin, on hankittu vanhanmallisia kenkiä ja saappaita, keskiaikaikaa markkeeraavia koruja ja vaikka mitä. Ja miksikö? - veikkaanpa, että kaikki johtui edellisviikonlopusta, kun Sirkku ja Pulmu kävivät Hollolan keskiaikamarkkinoilla. Taisi kipinä tarttua, vaikka näillä helteillä tulen kanssa pitääkin olla varovainen.

Jonkinlainen keskiaikatapahtuma piti saada Kantvikiinkin. Ei nyt ihan markkinoita voi noin vain pistää pystyyn, mutta keksiaikaiset juhlat olisivat hyvä juttu. Siitä se lähti ja näkeepä sitten, syntyikö tästä perinne :) 

Mortti julisti Kantvikin linnanherran päiväkäskyn. Sitä ennen pojat olivat käyneet metsällä, sillä juhlissa tarvittiin kunnollinen sika grillattavaksi, ja sen piti olla kanvikilainen villikarju, näin kaksoset olivat asian ajatelleet. Edessä saattoi kuitenkin olla pikku ongelma. Kukaan ei ollut kuullut moisesta villisiasta. Noh, ehkä sellainen jostakin löytyy. Lopulta pojat palasivat metsältä sika säkissä. ja metsämiehet saivat ylpeänä kertoa Sirkulle ja Pulmulle, että se kantvikilainen villisika löytyi oikeasti.

Joukko poikia keräili polttopuita ja jotkut rakensivat kunnon telineet vartaalle, johon se peto lopulta laitettiin grillattavaksi. Tuota noin, tuoko villikarju, minusta näyttää, että se on jonkun karannut kotinassu ja aika hoikassa kunnossa. Niitähän täällä karkailee tuon tuostakin, niinkuin kissoja jossakin muualla, ja karkaileehan merisikojakin , noita lemmikkimarsuja. Mutta eikun sika vartaaseen, kyllä se menetelee, kunhan saa vähän väria ja hyvää se on joka tapauksessa.

*     *     *
TURNAJAISET

Ritarit Maxmillian ja Jeremias (ei ole vaikea arvata, keitä he ovat) valmistautuivat taistelemaan linnanneitojen valinnasta. Haarniska ei ole ehkä ihan mukavin vaateparsi näillä kolmenkympin keleillä. Herrat ritarit olivat hyvin ritarillisia toisilleen ja tekivät salaisen sopimuksen, josta ei saanut hiiskua kellekään. He sopivat nimittäin, että Maximillian vanhempana tulisi voittamaan ja pudottaisi heti ensimmäisessä kontaktissa Jeremiaksen peitsen. 


Turnajaiset alkakoon!


Ritarit lähestyvät kohtauspaikkaa, joka on tallin oven kohdalla...


... ja sitten, Ritari Maxmillian antaa iskun ritari Jeremiaksen peitseen... 
Peli on ohi, ennenkuin se ehti kunnolla alkaakaan. Se on hyvä, sillä Pulmu näyttäisi olevan pyörtymäisillään tässä kuumuudessa.


Ritarit ovat aina kohteliaita - toisilleenkin :) 


Valinnan aika, ritari Maxmillian valitsi Pulmu Petronella Henrikintyttären, koska Pulmu Petronella on kaksosista vanhempi ja hän syntyi neljännes tiimalasillista ennen  Sirkku Sofiaa.  Ritari Jeremias sai Sirkku Sofia Solweig Henrikintyttären. 

*     *     *

KESKIAIKAISET SIKAJUHLAT


Pöytä on katettu ja toinen toistaan hienompi neito ja herra saapuvat. Jokainen tietysti uteliaana tutkailee, miten kukin on pukeutunut ja millaisia koruja he ovat saaneet hankittua


Tuo sikahan taitaa mennä täydestä...



 

... ja näkyy riittävän, koska toinen puoli on vielä syömättä :) 


Kohottakaamme malja KANTWICILAISELLE WILLIKARJULLE

SKÅL!













torstai 19. heinäkuuta 2018

UUSI RUOKAPÖYTÄ

Pulmu ja Sirkku päättivät hankkia pikku kotiinsa uuden ruokapöydän. Oli vaikea löytää oikean väristä tuoleille, jotka jo olivat, joten hankittiin puuvalmis pöytä. Osina se tuli ikäänkuin "ikealaisena" Mikke ja Kimi avuliaina poikina lupautuivat samantien kokoamaan pöydän ja vielä maalaamaankin sen tuoleihin sopivaksi. Ja sitten toimeksi. Pöytä ei ollut kovin monimutkainen koota, jalka A piti asentaa reikään A ja jatkaa samalla tavalla B:n, C:n ja D:n kanssa.


Kun pöytä oli koottuna, ilmeni, että se keikkui. Siinä sitten pohdittiin, oliko vika pöydässä, vaiko lattiassa. Ei, lattiassa ei voinut olla vikaa, olihan se Sirkun ja Pulmun suunnittelema arkitehtooninen taidonnäyte. 


"Helppohan tämä on korjata", Kimi tokaisi. "Sahataan vain yhtä jalkaa hivenen lyhyemmäksi". 


Kimi haki sahan ja ei kun tuumasta toimeen, niinkuin britti sanoisi. Tosin nyt pelattiin millimetreillä ja vielä hyvin tarkoilla mitoilla.


"Ei hemmetti", Kimi manaili, kun huomasi, että pöytähän keikkui ainakin kolme kertaa enemmän, kuin alunperin. 

Useamman sahauksen ja trimmauksen jälkeen pöytä oli vankka, juuri sellainen, kuin pöydän pitikin olla, mutta...


... siitä taisi tulla hiukan liian matala ruokapöydäksi.


Nolona Kimi peitti päänsä takkiin, ja odotti haukkuja tai naurua. Kumpikin oli tuossa kohtaa mahdollinen reaktio - kanvikilaisista kun on kyse. Onneksi Pulmu ei ole tiukkapipoinen ja tokaisi riemullisesti: "Hei! Tuohan on hyvä pöytä kotiteatteriin. Siihen voi laskea juomat ja sipsit telkkuiltoina!"


Huh, huh, olisihan se ollut tosi noloa pojille, jos Pulmu olisi suhtautunut toisin tuohon mokaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ehkä ruokapöytä hankitaan kuitenkin koottuna ja lähinnä tuoleihin sopivana värikompromissina.