Taas sataa!

Piti ruveta maalaamaan, mutta kun taas sataa! Ei siitä nyt tule yhtään mitään. Pitää keksiä muuta tekemistä. "Mennään vaikka sauvakävelylle", Pulmu ehdotteli. Juuri nyt ei satanut, joten he hilpasivat leikkikentän reunalle, josta lähti hyviä polkuja pitkin Kantvikin ympäristöä.

No niin! Kuinkas muuten, taas se sade alkoi. Nyt on keksittävä jotakin muuta. 

Hetken he  pohtivat erilaisia vaihtoehtoja. "Mennään keilaamaan!", Sirkku huudahti innoissaan. "Joo, hohtokeilaamaan!", Pulmu riemuitsi. Siitä he sitten riensivät samantien keilahallille.

Sirkku sai arvalla aloitusvuoron. hän valitsi pallon, joka istui hyvin hänen sormiinsa. Sitten hän pyyhki pallon, jotta se olisi hyvin tasapainoinen. Hän oli itsevarma ja määrätietoinen, ikäänkuin tämä olisi hänen bravuurilajinsa. No, olihan hän jonkun kerran keilannut aikaisemminkin ja tehnyt kaatojakin.

Sitten hän asettui radan päähän, etsi sormella osoittaen linjan keiloille, ja asetui huolellisesti lähtöasentoon. Askelet, pallo taakse, viimeinen askel...

... jyrähti ja samnalla meni sähköt! Pallo kyllä lähti ja mikäli siinä jyrinässä oli mahdollista kuulla, pallo osui kyllä johonkin. Melkoinen kolina sieltä radan päästä kuuluikin.

Ei siitä keilailusta tällä kertaa mitään tullut. Niinpä he suuntasivat seinäkiipeilyhalliin. Siellä oli ainakin isot ikkunat, että jotain näki ilman sähkövalojakin.

Kiipeily sujui kuin ammattilaisilta, vaikka radanpitäjä ei laskenutkaan heitä isolle kiipeilyseinälle, koska he olivat ensikertalaisia. Höh! He olivat pienen ikänsä kiipeilleet Kantvikin ja Porkkalanniemen kallioilla eväskorit mukanaan. Kyllä he idean tunsivat, kiinni otetaan siitä, mistä saadaan, eikä saa pudota. Täällä oli turvavaljaat, mutta ei niitä Porkkalan alueen kallioilla ole, eikä olla koskaan pudottu. Nooh, joskus on kyllä tullut joku mustelma. 

Että tällaista tänään! Jospa maanantaina päästäisiin maalaushommiin. Hei taas!