sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

MACARENA LÄHTEE TEXASIIN

Muistattehan mitä Kantvikissa tapahtui pääsiäisen aikoihin. Sini ja Piiperö rakentelivat omaa noitaluutaa, kun paikalle tuli isoja tyttöjä utelemaan, mitä he oikein rakentelevat. Sini sanoi, että he rakentavat noidalle luutaa. Isot tytöt sitten vähän kiusasivat ja joku sanoi taikasanan, sen perinteisen, jossa "tietosuojaus" ei ole kovin hyvä. Abradakapra - ja luutaa lähti sen siliän tien.

Texasissa pari ratsastajaa näkivät kuutamossa lentävän luudan. Noitaa ei kyydissä ollut. Siitäpä huhu lähti kulkemaan ja saavutti Kantvikinkin. Pian Sirkku ja Pulmu saivat serkultaan emailia Meksikosta. Macarena oli opiskellut sosiaalista media ja hankkinut jonkun älyjutun, jolla sai läheteltyä emailia ja kuviakin Meksikosta. Kivaahan se oli, kun sosiaalinen media voi lähentää tuollalailla.

Macarena kertoi tuolloin, että hän lähtee etsimään sitä luutaa, koska se todennäköisesti on juuri tuo Sinin karannut. Siitä ei tulisi helppoa retkeä.
Macarena on nyt valmina. Hänellä on kunnon varusteet pidempääkin matkaa varten.



Retki alkaa kolmen kaktuksen risteyksestä jossakin Meksikon pohjoisosassa.


"Tästä se lähtee", Macarena de Cantvico tuumaili ja varmasti häntäkin hirvitti se, mihin oli lupautunut.


Onneksi kolmen kaktuksen risteyksessä on kunnollinen tienviitta, josta löytyy tie myös Laredoon. Siellä hän ylittäisi Rio Granden siirtyessä USA:n maaperälle Texasiin.


Ja eikun matkaan kohti aavikoita ja vuoristoja. 



Siinä se on - Rio Grande ja Texas


Nyt levätään illan pimenemiseen asti ja sitten ylitetään joki. Muistathan, että meidän pitää olla hipihiljaa rakas ratsuni, Parada Repentina


Alkaa olla hyvä hetki ylittää Rio Grande. Kuukin on sopivasti pilvessä. Tämä on muuten se paikka, minkä Macarenan isoisä opetti tytölle siltä varaa, että tulisi asiaa Texasiin ilman asianmukaisia papereita. &Yritäpä nyt hakea passia ja kertoa syyksi, että pitäisi löytää kadonnut noidanluuta, HAH, sanon minä! 


Vihdoinkin Texasissa. Nyt nukutaan yön yli ja kuivatellaan vaatteita. Aamulla jatketaan matkaa.

*   *   *
Jotta jaksaisi etsiä luutaa koko päivän, on hyvä syödä tuhti aamiainen. Kala, se on hyvää ja sitähän saa onkimalla. 


Tämä vaikuttaa aika hyvältä kalapaikalta. Saas nähdä, mitä tulee, vai tyydytäänkö vihannespitoiseen aamiaiseen. 


Eipä mennyt kuin hetki kun koukkuun tarttui Texasin kirjoahven, tuollainen kolmekymmentäsenttinen, mutta se riittää. Hevosethan eivät syö kalaa :) Ensiksi täytyy saada kunnon tuli ja sitten aamiaista valmistamaan.


 Olipa matkassa vielä muutama pottu, joten teenpä kalasopan. Se on hyvää ja sopivan tuhtia aamiaiseksi. Parada Repentina saa ylimääräisen porkkanan. Sitten ei kun matkaan ja etsimään sitä luutaa. "Jos nyt vielä grillaisi yhden makkaran, kun on niin hyvä nuotiokin. Jaksaa varmasti koko päivän", Macarena tuumaili vielä. 


Pitkän päivän ehtoopuolella  Macarena ja hänen rakas ratsunsa Parada Repentina ratsastivat pohjoista kohti. Kaikkialla oli vain avaraa preeria. se oli lohdutonta, kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Mutta illan suussa eteen tuli jotakin... kuinka tuon sanoisin, hyytävän oloinen paikka. Pienenpieni, pystyyn kuivunut metsänpalanen, jossa loisti kelmeää, siniseen vivahtavaa valoa. Macarena tuumaili, että nyt ollaan eksyksissä tai sitten...

"PRRRRRRRRR!", Macarena komensi ratsunsa pysähtymään. Mutta jotakin unohtui, nimittäin varautuminen siihen, että tällä hevosella on erityiskyky - nelikaviolukkojarrutus. 


--- kele, olikin sitten Macarenan kommentti tämän prrrrrrrrr-komennon jatkeeksi. Sitä mentiin komiasti "ohjaustangon" yli, niinkuin pohjalainen toteaisi. Siinä sitä sitten maattiin mahallaan omat "kaviot" taivasta kohti.

Mutta mitäs siinä nenun edessä olikaan. Ihan kuin... kyllä, luuta! 

"Voihan poncho, sombrero ja tequila!", Macarena päästeli äänekkäästi katsellessaan epäuskoisena melkein nenää hipovaa risukasaa. "Se on tuo... se on tuo... tuon on pakko olla se luuta!". Hetken tutkailtuaan Macarena huomasi, ettei siinä ollut muuta vikaa, kuin että duracellit oli käytetty loppuun. 

 

 "Kyllä nyt maistuisi kunnon texmex-ateria", hän tuumaili ratsastaessaan kohti Mexikoa. 

THE END





MEIDÄN PANKKI

Niin, pitäähän pankki olla, kun rakennetaan. Kukas sen muuten rahoittaa? Ja jos pankki ei tule Kantvikiin, tehdään se itse. Hyvää taloudenpitoa, sanoisin. 





Hyvältähän tuo näyttää. Pankkiautomaattikin saatiin kylään, ja kyllä sitä onkin kaipailtu.
CAFE KANTVIK

Cafe Kantvikissakin tapahtuu. Alkaa sisustu hahmottua. Tiski on pikkuhiomista vaille valmis.



Lattia sai bambupinnoituksen


Tässä kohtaa tuli mieleen, että tuleekohan tästä mitään.


Vaan siitähän se pikkuhiljaa muotoutui.



Aika kiva lopputulos, vaikka itse sanonkin :) 

SHOPMANN KANTVIKIIN

Sirkku ja Pulmu kävivätkin kesällä Helsingissä (kait) ja ostivat merihenkisiä asuja purjehduskilpailua silmälläpitäen. Olihan ne isot kisat Kantvikin mittakaavassa, mutta sitten asiaan.

Nyt kun Kantvikiin rakennetaan uutta monitoimikeskusta, johon sijoittuu vaikka mitä liikkeitä ja muita sosiaaliseen kanssakäymiseen tarkoitettuja tiloja, niin... Kantvikin tytöille ei saa vielä kertoa, mutta sinne on tulossa myös Shopmannin tavaratalo. No ehkä ei ihan yhtä isoa kuin Helsingissä, mutta kuitenkin. Kantvik pääsee muodin huipulle, ja mistät tytöt enemmän tykkäisivät, jos poikia ei lasketa ja niitähän Kantvikissa on vähän. Eipä tuo kauan salassakaan pysy, ja tässä syy:



Vaikka liike on vielä alkutekijöissään, komeilee sen kyltti jo pääoven päällä. Kellokin on jo asennettu, se jonka alla ehkäpä kantvikilaiset treffaavat toisiaan tulevaisuudessa.