Kesä ja kärpäset

Kesällä on kärpäsiä - mikäs uutinen se nyt on. Niitä jahdataan erilaisin keinoin, on erilaisia ansoja, elektronisia ja muita laitteita, mutta vanha kunnon kärpäslätkä on se ykkönen - edelleenkin, joskin ainakin Pulmu kyseenalaistaa sen tämän esityksen jälkeen.

Sirkku, joka inhoaa tunnetusti kaikenlaisia lentäviä, havaitsi kärpäsen kaksosten keittiössä. Sitä varten on kärpäslätkä, ja nyt sille on käyttöä. Helppo saalis, hän tuumasi ja nosti lätkän ylös.

Mutta kärpänen katosi, eikä Sirkku nähnyt sitä missään. Eipä kauaakaan, kun surina kuului taas ja jahti jatkui.

Tällä kertaa saan sen, Sirkku puhisi ja otti "taisteluasennon". Kärpäslätkä nousi päättäväisesti, ponnistus ja se on sii..., vai onko?

 No ei ollut. Mitä nyt verhotanko tuli alas, maitolasit lensivät lattialle ja pullapitkotkin. Vaan kärpänenpä istuskeli verholla ja surrasi iloisesti :)

Voihan hiililaivan rahtiruuma! Se paholainen tais päästä karkuun. 

Ei sitä näy missään. Pulmuuu! Tuuksä auttamaan? Täällä on vähän suttaista. Mutta hei - tuossahan se kärpäsen raato on Sirkun takapuoleen liitsattuna. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta pitäisiköhän siirtyä kärpäsansojen käyttöön. 

Yllättävä sumu

Näin syyskesästä meri ja sää merellä voi olla oikullista. Kantvikin kaksostytöt saivat kokea sen oikein konkreettisesti. He lähtivät aamutuimaan - upea päivä kun oli tulossa - Riva-veneellään kohti Porkkalan selkää. Meri oli rasvatyyni, taivaalla ei pilven hattaraakaan. Siis täydellinen veneilypäivä, vaikkei venettä voinutkaan hyppyyttää.

Tytöille oli kyllä painotettu, ettei saa veneillä "pihapiirin ulkopuolelle". Ehkä tuo pihapiiri on aika väljä käsite, jos se kattaa kaiken Kantvikin, Upinniemen ja Vormön kolmion vesialueilla. Niin tai näin, tytöt olivat jo pitkään haavailleet, että he kiertäisivät "Rio de Obbnäsin" kautta aina "Kap "Porkkalan" tuolle puolelle. Nyt oli sopiva ja tyyni keli, joten ei kun suurille merille.

Tytöt olivat jossakin Porkkalan kieppeillä, kun etelästä nousi sumupilvi. Se hiipi hitaasti kohti liki huomaamattomana. Vaikka tytöt olivat kokeneen kaikelaista "pihapiirissäkin", tämä oli jotakin uutta. Sitten sumu peitti heidät alleen. 

Vaan eipä mennyt tyttöjen sormi suuhun... tai siis meni. kokeneena merikarhuttarena Sirkku nuolaisi keskisormensa märäksi, nousi seisomaan ja nosti sormensa kohti taivasta. Kyllä hän tiesi, että näin saisi selville, mistä päin tuulee, vaikka pienikin vire. Paljonkos tuo auttoi, onkin jo oma lukunsa. Jotakin siinä kuitenkin selvisi. Kun hän oli nostanut sormensa, kuului jumalaton töräys. Rummut päräsivät päässä seuraavan kymmenminuuttisen. Eihän tytöt voineet tietää, että sumupilvi oli niin matala, että Sirkun sormi yletti sen yläpuolelle. Ja tietysti kohdalle osui laiva. Ja tietysti sen kippari näki sumun seasta keskisormen ja tietysti kippari suuttui, olihan se nyt hävytöntä näyttää jostakin pikkukiposta keskisormea suurelle laivalle. Ja vielä piiloutua sumun alle.

Kerrottiinhan tästä tapauksesta lehdissäkin. Tosin niissä arvailtiin, että kippari olisi nähnyt vieraan sukellusveneen periskoopin. Säälitään nyt kuitenkin tyttöjä sen verran, ettei kerrota kellekään tästä Sirkun keskisormen näyttämisestä. 

Tällaiselta tuo kaiketi näytti laivan kometosillan perspektiivista

Muinaiseläinnäyttely

Pulmu ja Sirkku päättivät vähän sivistää itseään ja niinpä he suuntasivat muinaiseläinnäyttelyyn. Vaan kuinkas siinä kävikään, no näyttely jäi tällä kertaa vähän kesken, kun vartijasetä talutti tytöt kesken kierroksen ulos. Sattuuhan sitä, näyttelyt ovat vaikea laji.

ROSAMUNDA

Kantvikin palstaviljelijöiden jokavuotisessa kilpailussa Pulmu ja Sirkku pärjäsivät hyvin. Tässä heidän Rosamunda-perunansa ja pokaali, jonka he voittivat tässä viljelypalstakilpailussa.

ÖTÖKÖISTÄ KAMALIN!

Äitiii!!!

NYT ON KIITOSTEN AIKA!

Tämä ihana heinäkuu kanssanne alkaa olla takana ja on aika hengähtää! On ollut mukavaa lukea kommenttejanne meidän touhuistamme, laskea tykkäyksiä ja teidän kaikkien mukanaoloa meidän kesäpuuhissamme. Tämä on ollut kivaa ja virkistävää loma-aikaa. 

Terveisin Sirkku ja Pulmu.

P.S.

Tämän tarinan alussa minulla ei ollut tietoa, mitä tuleman pitää. Kuva kuvalta rakentelin tarinaa niiden ympärille. Jotta tarina ei olisi ollut pelkkää rakentamista, sovitin siihen veneilyä, keilailua, seinäkiipeilyä ja sauvakävelyä sivuharrastuksiksi, joista sitten jotkut epäonnistuivat lähinnä säänhaltioiden toimesta. 

Sovitin tapahtumia tämän päivän tapahtumiin, joskin löyhästi. Sää näytteli omaa osaansa, kun satoi, tarinassakin oli usein sadepäivä. Ajatus uimahuoneesta syntyi katsellessani kuvia pihamme pikkualtaasta. Se vaikutti hyvältä rekvisiitalta, jonka ympärille voisi kehitellä tarinan. Kantvikissa on juuri nyt juniorien PM-purjehduskilpailut, joten sekin sopi hyvin tähän päätteeksi. 

Kantvik tuli mukaan lähinnä vahingossa. Kaksi nukkea, kaksoset, ja heille piti luoda imagollinen toimivuus, joka trimmaisi kivasti. Siis Kantvikin kaksoset. Ketä muita he voisivat silloin olla kuin Pulmu ja Sirkku, nuo kantvikiläiset sokeritytöt. Siitä se lähti. 

Nyt on aika hiukan hengähtää ja miettiä uusia seikkailuja.

Seppo Rytkönen

Se on sitten bileilta!

Se oli kesäkuun 28. päivä, kun Sirkku ja Pulmu isahtivat Sepeteus Sahasen lautapinon päälle. Sielläkö heille tuli mieleen tuo uimahuoneidea, kun he näkivät niin valtavasti hienoja Biltema-tikkuja. Voihan olla, että tämä mainio ajatus oli jo aikaisemmin heidän mielissään, ja tästä alkoi vain toteutus. Niin tai näin, nyt siitä on liki kuukausi ja uimahuone valmiina..., joitakin listoja kait on maalaamatta, mutta ei kovin monta, joten nyt bailataan oikein kunnolla. Kantvikissa on sopivasti isot bileet, jotka liittyvät näihin  purjehduskilpailuihin. Fanitapahtuma, päättäjäiset on sunnuntaina Kirkkonummella.

Pulmu ja Sirkku pohtivat pitkään, pitäisiköhän laittaa oikein iltapuvut päälle, mutta kyseltyään kavereiltaan ja muiltakin, heille kerrottiin, että fanitilaisuudessa pukukoodina on faniasu. Heillähän on ne merihenkiset, Shopmannilta hankitut, ja ovat juuri sitä parasta, mitä fanitapahtumassa sopii pistää päälleen. 

Bailuihin oli hankittu pääesiintyjäksi, Kantvikissakin tunnettu artisti, Mirjami Makea ja hänen The Sailor Girls-tytöt. Tosin heitä on paikalla vain kaksi, koska Kantvikissa on vähän pieni tuo esiintymislava. 

Mirjami Makea

Illan mittaan Hupisaareen alkoi kerääntyä ihmisiä, Kantvikista, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista ja kaikista Baltian maista. Ai niin, olihan siellä muitakin suomalaisia, kuin kantvikilaisia.
Puheensorina, jota kukaan ei ymmärtänyt, täytti Hupisaaren paviljongin ympäristön. Pikkuhiljaa kaikki alkoi olla valmiina. Mirjami Makeakin saapui hienolla autollaan ja sujahti turvamiesten saattelemana sisälle. Sitten kaikkien aikojen show Kantvikissa alkoi.

 Valot vaihtoivat rytmikkäästi väriä musiikin tahdissa. Tunnelma nousi nopeasti, suorastaan rähäjhti kattoon ja jo parin kappaleen jälkeen Mirjami nosti kätensä ylös ja kysäisi kovaäänisesti, kuten artisteilla on tapana: "Onko kaikilla kivaa?". "Joo!", kuului kuorossa, mutta Mirjami toisti: "Ei kuulunut, onko kaikilla kivaa? (och samma på svenska)". Ja taas kuului sama joo-huuto, mutta paljon äänekkäämmin. Ja taas rummut pärisivät ja sähkökitarat soivat ihanasti (ainakin nuorison mielestä :) )

Ilta sujui railakkaasti ja jossakin vaiheessa Sirkku ja Pulmu olivat ujuttautuneet aivan lavan reunalle siinä toivossa, että he onnistuisiva saamaan Mirjamilta nimmarin. En tiedä, onnistuivatko. Meno oli sellaista, että Sirkulta hävisi toinen kenkäkin, mutta onneksi se löytyi aika pian kansanpaljouden seasta. Eipä siinä sen kummempaa vahinkoa aiheutunut. 

Ja värishow jatkui. Mirjami lauloi monia tunnettuja merilauluja, kuten Lasse Martinsonin Tyrskyluodon Kaijan ja monia muitakin klassikkokappaleita. 

The music stop!

Kun musiikki loppui, kaikki olivat ihan pyörällä. Jos Sirkun ja Pulmun merimieshatuissa ei olisi ollut leuanalusnauhoja, ne olisivat varmasti kadonneet illan aikana. Meno ja valojen räiske oli ajoittain lähes psykedeelistä, mutta vauhtinuorisohan pitää sellaisesta. 

Lopuksi Mirjami kiitteli runsaslukuista yleisöään ja lauloi vielä  juuri tähän tilaisuuteen säveltämänsä herkän, ranskankielisen laulun - Merci Chers Marins - Kiitos rakkaat purjehtijat. hän sai raukuvat aplodit ja sen jälkeen tyytyväinen yleisö alkoi virrata vähän kerrallaan ulos. Yö oli jo pitkällä. Ja heillä kaikilla oli niin mukavaa, kuten eräässä laulussakin lauletaan :) Hyvää yötä!

Purjehduskilpailu

"Tänään on se päivä, kun Kantvikissa purjehditaan ja sinne me mennään", tokaisi Pulmu aamukahvipöydässä. Eihän tuo salaisuus ollut, siksihän he kävivät shoppailemassakin. Ovat siis valmistautuneet hyvin tähän tapahtumaan. 

Jos nämä asut eivät ole merihenkisiä ja purjehduskisojen fanittamiseen sopivia, niin sitten ei mikään! mutta nyt tytöillä alkaa olla kiire. Päivitetäänpä sitten kisojen jälkeen lisää. 

"Ai niin, huomasiko kukaan eilen telkkarin urheilu-uutisissa meitä. Hih, me päästiin telkkuun!"

*   *   *

2. päivitys klo vähän yli 10 aamupäivällä

Tytöt lähtivät kisapaikalle, mutta miksi he suuntaavat Sepeteus Sahasen talolle? Käyvät varmaankin vielä uimahuonetta katsomassa. Sinnehän he, minnekäs muualle.

Vau! Näyttääpä uimahuone upealta. Ihan kuin pursiseuran paviljonki. Kyllä voi olla ylpeä näistä tytöistä, ihan itse rakensivat tuon. Kyllä nyt kelpaa.

HETKINEN! Mikäs tuonne rantaan on ilmestynyt? Ei kai vaan... kyllä... kyllä nyt on purjekärpänen (mikä se on?) päässyt pureisemaan. Tuohan on purjejolla, juuri sellainen, joilla tänään kilpaillaan ja jonne tytöt ovat matkalla. Kyllä nyt luonnonmukainen vesiliikunta on iskenyt heihin vakavasti! Mutta kiiruhtaahan nyt, kilpailut alkavat pian ja Hupisaaren rantaan tulee varmasti pian ruuhka ja sitten ei löydy hyvää katselupaikkaa.

*   *   *

3. päivitys puolenpäivän jälkeen

Tässä on hyvä paikka. Pian alkaa kilpailut. Nyt otetaan rennosti ja päivitetään lisää sitten kilpailun jälkeen. 

*   *   *

4. päivitys; Kisajännitys tiivistyy!

Tusinan verran veneitä lipuu kohti lähtöviivaa. Jokainen haluaa olla sillä parhaalla paikalla pyssyn pamahtaessa. Vai onkos niillä sellainen minikanuuna, jolla lähtölaukaus ammutaan. Veneet lähestyvät viivaa. Sekunnit kuluvat tuskastuttavan hitaasti. Toivottavasti ei tule tuulenpuuskaa juuri nyt, muuten menee yli ennenaikojaan. Nyt tarkkana. Vielä muutama metri ja aikaa on viisi sekuntia. Neljä... kolme... kaksi... yksi... PAM! Voi ei, kaksi venettä kerkisi yli ennenaikojaan. "Toivottavasti ei meidän kaverin, Meri-Tuulen vene. Huh, ei ollut ja Meri-Tuuli on hyvässä asemassa ihan kärjen tuntumassa, niinkuin kaikki mutkin, paitsi nuo kaksi, jotka palasivat lähtöviivalle ja ylittivät sen juuri nyt" Sirkku puhisi itsekseen. Pian veneet katosivat niemennokan taakse ja Sirkkukin sai hetken hengähtää.

Vartin verran ja sitten veneet tulevat taas näkyviin. Sirkku nostaa jo kierroksia, onhan hänen kaverinsa kilpailemassa. Sirkun kierrokset nousevat helposti kilpailuissa, ihan kuin heidän Riva-veneensäkin, jonka moottori ulvoo aina ilmahypyn aikana. Sirkku ja vene ovat niin samanlaisia :)

"Tuolta ne tulee", Sirkku hihkaisi ja nousi seisomaan. "Kuka johtaa?". Vielä sitä on vaikea sanoa, kun kaikki veneet ovat niin samannäköisiä. "Meri-Tuuli, lujaa nyt! Hyvä Meri-Tuuli, hyvä Kantvik, hyvä minä!", Sirkku hehkutti jo täysillä. Mutta yksi vene näyttää olevan Meri-Tuulen edellä, ja se ei ole hyvä.

"Ohita se! Näytä sille ahteria!", Sirkku huusi niin kovaa, että lähes kaikki katsoivat Sirkkua, eikä kilpailua. "Ohita se paapurin... ei kun tyyrpuurin kautta! Ota siltä sinilevältä tuuli pois! näytä, mistä Kantvikin likat on tehty! Hyvä Meri-Tuuli!". 

Pulmu yritti hillitä Sirkun kierroksia, mutta vaikeaahan se oli. Sirkku on Sirkku, jolla riittää kierroksia. Mutta kyllä se kohta hellittää, kunhan veneet tulee maaliin.

Tässä kuvassa Sirkkukin on yllättävän rauhallinen. 

Viimeisillä metreillä, vai pitäisikö käyttää jotkain merellisempiä mittayksiköitä, Meri-Tuuli ja tuo Sinilevä olivat rinta rinnan. Sirkku hihkui ja huusi neuvoja minkä kerkisi: "Älä anna sille tuulta, älä anna... älä anna, voi ei, nyt se... ei sittenkään, nyt se teki virheen ja HIP HURRAA! MERI-TUULI VOITTAA! Jes, Kantvik on paras! Hyvä Kantvik, hyvä Kantvikin kaksoset, hyvä minä!", Sirkku sai sydän pamppaillen hurrattua. Oli se jännää, eikös?

Nyt on parasta mennä kotiin toipumaan, sillä huomenna on illalla iiiisot juhlat! Hei taas!

Aina ei mene niinkuin Strömsössä

Tuo otsikko kertoo kaiken... tai sitten ei mitään. Niin, taas sataa, mutta onneksi kaksoset saivat eilen maalattua uimahuoneen pääosin. Siis kertaalleen, mutta katto on valmis, joten nou hätä! :)

"Kuvia, niitähän te kärkytty, vai mitä? Tota noin, eilen kävi niin, että paparatsien äiti käski ne kauppaan hakemaan maitoo, munii ja makkaraa, ja siksi ne ei ehtiny kuvaamaan. Olisinhan mä mennyt, mutta kun... oli toi tietokatko. en mä voinu tietää, että paparatsien äidillä on nälkä. Siksi nyt ei oo kuvia". Tässä minun selitykseni, ja jos ette usko, valehtelen lisää :) 

Ajattelin kyllä tänä aamuna käydä ottamassa jonkun kuvasen, vaan eipä tuossa kelissä juuri kuvata, ei ainakaan ulkona. 

Arkistokuvaa niinkuin aina suurissa uutisissa!
Tämä siksi, että se loisi riittävsti dramatiikkaa todellisille tapahtumille. Tällaiselta se kuitenkin näytti, kun ikkunasta katsoi. Paitsi, ettei tuullut... eikä puita kaatunut... eikä satanut ihan yhtä paljon... mutta kuitenkin, se dramatiikka pitää olla, jotta selittelyni olisi uskottavampi

(pst. älä kerro kellekkään, että tämä kuva on Veera-mysrskyssä otettu ikkunan takaa, eikä ole miniatyyri. Johan mut erotetaan ryhmästä, jos tämä paljastuu).

Mutta annetaan tyttöjen kertoilla vähän eilisestä:

"Me maalattiin se uimahuone valkoiseksi. Se on ihan kivan näköinen", Sirkku aloitti.

"Joo, se on kivan näköinen", Pulmu vakuutteli. 

"Kuinkas ne purjehduskilpailut näkyvät Kantvikissa?", kysäisin tytöiltä saadakseni vähän erilaistakin näkökulmaa eilisestä.

"Eilen yks ulkomaalaisen näköinen kysyi multa, että miss täältä näkis skönelle ja vois tsiikata sitä skiklariskabaa? Mä mietittin Sirkun kaa vähän aikaa, että missähän tuollaista kieltä puhutaan ja me tultiin siihen tulokseen, ettei tuo ollut ulkomaan kieltä, vaan Rauman murretta. Niin vaikeaa se oli ymmärtää". 

No joo, vähänhän tuo päätelmä hymyilytti, mutta sain pidettyä pokan. Seuraavaksi kysäisin, aikovatkohan tytöt ehtiä katselemaan niitä purjehduskisoja?

"Meinattiin mennä jo maanantaina, mutta silloin siellä purjehti vain pikkunaskalit alle 8 senttimetrin kaarnaveneillä. Me halutaan nähdä oikeita kilpaveneitä, niinkuin optimistijollia ja Laasereita, eikä ne laaserit oo mitään leikkausvehkeitä tai sellaisia taskulampun näköisiä, joilla häikäistään lentokoneita ja ihmisiä. Ne Laaserit on hienoja kilpaveneitä!", Pulmu selitteli asiantuntevasti. 

Eli hyvinhän se eilinenkin meni, vaikkei ihan Strömsön tahtiin. Katsellaan, mitä huominen tuo tullessaan. Hei taas!

  

Maalarimestari

Maanantai, niin maanantaikin voi alkaa iloisissa merkeissä, vaikka se aloittaakin työviikon... ainakin useimmiten. Tästä on hyvänä todisteena Sirkun ja Pulmun maalausurakan alku. Tytöt oliva hyvin valmistautuneita päivän koitoksiin, joskin erilailla. Ehkä siksi, etteivät he ole identtisiä kaksosia, ei sitten sinne päinkään.

Sirkku tuli työmaalle hiukan ennen Pulmua, koska Pulmulla oli, kuten hän itse ilmaisi, hiukan ongelmia valita sopiva asu maalausta varten. Kun hän sitten lopulta saapui, alkoi tapahtua.

"Minä olla suuri maalarimestari Pablo Pikas... ei kun Paola Pulmusso!", Pulmu tokaisi vähän "hoonolla soomella". Minä tulla maalaamaan tuo pavillion, tuo pytingi, minä maalata hyvin kaunis". hän runoili. Sirkku katseli suu auki, hyppäsi sitten reunukselta nurmikolle ja siitä alkoi nauru, josta ei meinannut tulla loppua millään. Hän kikatti, pyöri kuin väkkärä pitkin apilanurmea, hyvä kun ei tukehtunut nauruunsa tai niihin apilankukkiin. tällaista ei Sirkkukaan osannut odottaa siskoltaan.

Sirkun nauru oli niin vaikuttavaa, että se tarttui kameraankin kolmena kuvana yhteen ruutuun. 

Pääsiväthän he sitten aikanaan itse työhönkin käsiksi, vaikka Sirkku purskahtikin tuon tuostakin edelleen nauruun. Oli se vaan niin huvittavaa.

Uimahuoneen katto sai punaisen värin ja katon reunukset valkoisen. Laiturikin kerittiin käsittelemään kertaalleen. Tämä oli rankka päivää ja nyt uni maistuu, Hyvää yötä!

Taas sataa!

Piti ruveta maalaamaan, mutta kun taas sataa! Ei siitä nyt tule yhtään mitään. Pitää keksiä muuta tekemistä. "Mennään vaikka sauvakävelylle", Pulmu ehdotteli. Juuri nyt ei satanut, joten he hilpasivat leikkikentän reunalle, josta lähti hyviä polkuja pitkin Kantvikin ympäristöä.

No niin! Kuinkas muuten, taas se sade alkoi. Nyt on keksittävä jotakin muuta. 

Hetken he  pohtivat erilaisia vaihtoehtoja. "Mennään keilaamaan!", Sirkku huudahti innoissaan. "Joo, hohtokeilaamaan!", Pulmu riemuitsi. Siitä he sitten riensivät samantien keilahallille.

Sirkku sai arvalla aloitusvuoron. hän valitsi pallon, joka istui hyvin hänen sormiinsa. Sitten hän pyyhki pallon, jotta se olisi hyvin tasapainoinen. Hän oli itsevarma ja määrätietoinen, ikäänkuin tämä olisi hänen bravuurilajinsa. No, olihan hän jonkun kerran keilannut aikaisemminkin ja tehnyt kaatojakin.

Sitten hän asettui radan päähän, etsi sormella osoittaen linjan keiloille, ja asetui huolellisesti lähtöasentoon. Askelet, pallo taakse, viimeinen askel...

... jyrähti ja samnalla meni sähköt! Pallo kyllä lähti ja mikäli siinä jyrinässä oli mahdollista kuulla, pallo osui kyllä johonkin. Melkoinen kolina sieltä radan päästä kuuluikin.

Ei siitä keilailusta tällä kertaa mitään tullut. Niinpä he suuntasivat seinäkiipeilyhalliin. Siellä oli ainakin isot ikkunat, että jotain näki ilman sähkövalojakin.

Kiipeily sujui kuin ammattilaisilta, vaikka radanpitäjä ei laskenutkaan heitä isolle kiipeilyseinälle, koska he olivat ensikertalaisia. Höh! He olivat pienen ikänsä kiipeilleet Kantvikin ja Porkkalanniemen kallioilla eväskorit mukanaan. Kyllä he idean tunsivat, kiinni otetaan siitä, mistä saadaan, eikä saa pudota. Täällä oli turvavaljaat, mutta ei niitä Porkkalan alueen kallioilla ole, eikä olla koskaan pudottu. Nooh, joskus on kyllä tullut joku mustelma. 

Että tällaista tänään! Jospa maanantaina päästäisiin maalaushommiin. Hei taas!

Kattotyöt

Vihdoinkin uimahuone alkaa olla harjakorkeudessaan. Johan tässä on muutama viikko pakerrettukin, sahattu lautoja, lastattu peräkärryä, suunniteltu ja aherreltu oikein olan takaa ja tulos näkyy. 

Kattoa valmistuu reippaaseen tahtiin, eikä aikaakaan, kun ollaan jo viimeisessä laudassa. Se on juhlahetki, eli nautitaan mansikoista, eikä mistä vaan mansikoista. Nämä ovat oikeita jättiläismansikoita!

Kylläpä nyt ramasee, vaan mikäpä tässä on ollessa. Katto päällä ja mansikka maistuu vieläkin suussa. Kyllä oli hyvää. Nyt me vähän levätään, hei! :)