tiistai 14. maaliskuuta 2017

KANTVIKIN RAUTATIEYHTIÖ

Joskus muinoin Kantvikiin pääsi junallakin, mutta sittemmin rata on poistettu. Niinpä Kantvikiin perustettiin oma rautatieyhtiö ja rata rakennettiin uudelleen entiselle reitille. Asemia... siis pysähdyspaikkoja tuli oikeastaan vain yksi, Båtvikiin ellei Kelan seisaketta lasketa. Siellähän se on seissyt rantaradan varressa käyttämättömänä, vaan ei enää. Onhan se nyt merkittävä risteyspaikka, josta pääsee Turun ja Helsingin suuntaan ja Kantvikin. On se vaan jotakin.

Kantvikin rautatieyhtiö (KantRail) hankki sinisen, pienen kiskobussin, jolka kulkee Kantvikista Kirkkonummelle ja Inkooseen, sekä Piccolino-junan, joka suihkii niin, että... sanotaan vain, ettei se kauan pyyhkäise pohjoisen hiihtokeskuksiin.


Masa ja Mortti päättivät testata tätä kiskobussia. He lähtivät perjantai-illan viettoon Helsinkiin ja tulivat takaisin - oliko se sitten illan viimeinen, vaiko aamun ensimmäinen juna, tiedä häntä.

Niin, ja Kantvikin rautatieyhtiön ylpeys, Piccolino- supernopea juna. Sirkku ja Pulmu jo testasivatkin tämä talvilomareissullaan. Nyt siihen rakennetaan ensimmäistä makuuvaunua. Mitäpä sillä oikeastaan tekee... niin. voihan se reittikartta vaikka vähän laajentuakin. Vaikka maailman ääriin, onhan tässä junassa kaikille raiteille sopiva muuttuva akseliväli, ja voimanlähteenäkin sellainen... sellainen... joku hybridi vai oliko se fuusio... tai kapillaari, ei se taisi olla... no ainakin sähköllä se toimii. Tällaista se on kun kyselee Kantvikin tytöiltä, heh! 


Tässä se makuuvaunu on rakenteilla. 


Käytävä alkaa olla verhoilua vaille valmiina


Käytävän ikkunan saa auki ja kiinni, kiva 


Ahdastahan täällä on kuin junan vessassa, mutta kyllä tähän hädät tekee. En mä nyt oikeasti viitsi kun koko maailma katselee mua :D 


Kädetkin saa pestyä ihan mukavasti ja...


ohoh, eihän täällä vielä olekaan suihkua :) 



keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

PICCOLA TERRAZZA

Viinilaatikon uusi elämä Kantvikin terassitrattoriana. Laatikon mataluus antoi haastetta, sisälle, pystyyn asetettuun laatikkoon ei ollut mahdollista saada pöytyiä ja tuoleja, joten tästä tuli pelkästään terassipaikka. Laatikon korkeus mahdollisti kuitenkin kahden kerroksen rakentamisen, joten alakerrasta myydään ja yläkerrasta valmistetaan pizzat, jotka sitten lasketaan "pizzahissillä" alas. Kaikki rakenteet oli saatava laatikon sisälle ja kansi kiinni niin, ettei laatikon ulkoasu muuttunut alkuåeräisestä. 


Roombox suljettuna...


...ja avattuna


Nämä tilat eivät mahdollistaneet portaikon rakentamista yläkertaan, joten sen korvaa valeovi takaseinällä. Yläkerran oikealla laidalla on "taikinapöytä" ja mauste, ym. hyllyt takaseinällä. Vasemmalla reunalla massiivinen pizzauuni, jossa lepattava tuikkuliekki sisällä. Mikäli jossakin vaiheessa haluan sähköistää tämän pizzapaikan, paristot on sijoitettava uusin sisälle, jossa tila riittää hyvin niille. 

Alakerran seinissä puolipaneelit luomassa tunnelmaa myymälätilaan. Ainoa huonekalu on myyntitiski ja pullo-, ym. hyllyt kahdella seinällä myyntitiskin vasemmalla puolella. Tältä peruspohjalta alkoi sitten yksityiskohtien rakentelu.





Eihän siitä mitään tulisi, jos pizzat pitäisi viedä portaikon kautta alas. Ratkaisuksi rakentelin "pizzahissin", jolla ne saisi näppärästi tarjottavaksi. 


Pizzahissin rakenteen piti olla sellainen, että se saa irroitettua. tämä siksi, että se on ulkoneva osa laatikosta. Laatikon, eli yläkerran kattoon liimasin "biltema"-rimoista kiskon, johon hissilaitteen saa työnnettyä käyttöasentoon. Koko rakennelma on yksinkertainen ja toimiva. 

*   *   *
Piccola Terrazza on nyt pääosin valmiina. 






Ja kauppa käy :) 






















maanantai 27. helmikuuta 2017

TALVILOMA MUTKATUNTURILLA

Vihdoinkin kauan odotettu talviloma on edessä. Tänä vuonna menen Sirkun kanssa Mutkatunturille laskettelemaan. Nyt se on helppoa, kun Kantvikin uusi rautatieasema ja rata valmistuivat. Nyt täältä pääse taas junalla vaikka minne. Täältä kuulemma pääsi ennen meidän aikaa junalla ainakin Kirkkonummelle, huhut kertovat. 


Tässä me olemme uudella asemallamme. Eikös ookkin hieno :) 


Hei sitten kaverit. Viikon päästä nähdään.


Illaksi kerittiin hotelliin ja uni maistui mukavasti.

*   *   *


Ja aamulla herättiin virkeänä. Oli jo hätä päästä kokeilemaan tunturin rinnettä. Onhan se jotakin muuta kuin Peuramaan nyppylä, hih!


Yhteislähtö, kumpiko voittaa. 


Ensimmäinen portti, Sirkulla näyttää olevan vähän vaikeuksia.


Hyvinhän se meni, mutta emme tiedä, kumpiko voitti. Olisi pitänyt varmaan tilata kellokalle paikalle. No, ei se mitään, kivaa kuitenkin oli ja vauhtia, huh! 

*   *   *


Seuraavana päivänä päätimme lähteä katsastamaan Mutkatunturin kylää ja elämää. Vaikka Kantvik on pieni kylä, niin Mutkatunturi on vieläkin pienempi. 


Löysimme tundran laidalta jotakin eksoottista, kahvilan, ei voi olla totta. Täällä ei ole taloja, ei asukkaita, ei muuta kuin vaivaiskoivuja, mutta aito lappilainen kahvila. Hotellilla kyllä kertoivat tästä, muttei me uskottu, kun se kuulosti niin ihmeelliseltä. Kehuivat, että täältä saa tundran parasta kaakaota kuksasta. 


Istuimme päytään odottelemaan kun lapin tyttö Mággá keitteli meille kaakaota.



Pian saimme maailman parasta kaakaota ja kampanisuja. 

*   *   *

Seuraavana päivänä päätimme tehdä hiihtoretken. Eihän meillä ollut mukana kuin rinnesukset, mutta onneksi hotellista sai vuokrata kunnon retkisukset ja hiihtokengät. Pakkasimme reputkin mukaan. Tundra on niin iso, ja sinne voi eksyä, joten kannattaa varustautua siihen. Sirkusta tuntui, että suksen pohjaan tarttui lunta ja näytti sitä Pulmulle. Puhdashan tuo oli...


... joten ei muuta kuin matkaan.


Olimme kierrelleen tundraa ristiin rastiin näkemättä ensimmäistäkään poroa, mutta onneksi vastaan tuli Uula. Kysäisimme häneltä, mihin kaikki porot ovat piiloutuneet, vai ovatko nekin talvilomalla. Uula kertoi, että kaikki porot ovat Rovaniemellä, koska siellä on porohiihtokilpailut, oikein isot kilpailut. Uskoisiko tuota, Pulmu tuumaili, mutta tosiasia kuitenkin, ettei poroja näkynyt koko tundralla.


Kait se on sitten palattava hotellille. Pitkä hiihtoretki väsytti ja yöunille mentiinkin ajoissa.

*   *   *


Seuraavana aamuna painelimme virkeinä rinteeseen. hioimme laskettelutekniikkaamme... tai siis yritimme, mutta Sirkulla oli vähän ongelmia, tsih!


Ensimmäinen portti meni hienosti...


...sitten meni leveäksi...


... ja penkat pölisi, huh! Hyvinhän se meni, kun lumi oli pumpuliakin pehmeämpää. Illaksi hotellille, koska... ikävä kyllä, loma alkoi olla lopuillaan ja aamulla olisi suunnattava asemalle.


Ilta oli pimentynyt yöksi. Istuimme hotellin pihalla haikeina, ja taivas tanssi meille. Ihan kuin se olisi sanonut, älkää vielä lähtekö. Se oli hieno tanssi, mutta sitten oli mentävä pehkuihin, että herättäisiin ajoissa. Juna ei odettele.

*   *   * 

Kyllä tämä Piccolino-juna on nopea. Eihän me olla matkustettu kuin kolme tuntia ja nyt ollaan jo näin etelässä. Voitaisiin laulaa Korso, Kerava ja Järvenpää takaperin. 


Pian sitten oltiinkin jo Kantvikin upouudella asemalla. 


Mortti tuli hakemaan meidät asemalta. 


Me tuotiin tällaiset puukuksat tuliaisina kavereille ja annettiin ne heille illalla, kun kokoonnuimme Cafe Kantvikiin ja kerroimme kaikki lomakokemuksemme juurta jaksain.

Oli kivaa ja ensi talvena laitetaan uusiksi!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kantvik Caravan 30cm asuntovaunu

Kas tässä, Kantvik Caravan 30cm asuntovaunun prototyyppi valmistumassa. 


Tästähän se lähtee. Perusosat, eli sivuseinät ja alusta. Materiaalinan sivuseinissä 3mm:n kevytvaneri ja alustassa Biltemasta hankittuja sytyketikkuja, joista liimattu alustalevy. 


Alustalevyyn on sahattu valmiiksi aukot pyörille ja liimattu penkkien reunat, joihin on helppo liimata seinät pystyyn. 



Seinien kiinnityksen jälkeen on sisustamisen vuoro. 


Vaunun pintamateriaalina on muovipintainen, kosteutta kestävä tapetti.


Vaununetuosassa on ulko-oven vieressä pikkutavaroille säilytyshyllyt ja wc-tilat. Takaosassa sohvakalusto ja keittiö. 


Päädyt ja katto ovat 1,5mm:n lentokonevaneria syystä, että kevytvaneri ei olisi taipunut näinkin tiukoille kaarille. Katto on irrotettvissa, jotta sisätiloihin pääsee käsiksi. 




Ja sitten telirakenne. Materiaalina 3X12mm alumiinilatta, sekä rc-lentokoneen pyörät. Akseli halk. 2mm:n terästanko ja akseliputkena messinkiputki. Etupyörän rakenne koostuu 4mm:n ruuvista, rc-servon vipuvarresta ja pienoiskytkimen varresta. 

Lisää kuvia tulee sitten, kun olen saanut materiaalia mm. vetoaisan päähän ja "kaasupullolaatikkoon". että odotellaan. 

torstai 29. joulukuuta 2016

HEMMETIN ISO TAVARATALO

Pulmun ja Sirkun vierailu Lahden Kärkkäisellä

TUOSSAHAN MENEE AINAKIN VIIKKO, ENNENKUIN KAIKKI HYLLYT ON KOLUTTU


JÄTTILÄISEN KENKÄ


HIH, TÄÄLLÄ MYYDÄÄN VANKILAN SELLEJÄKIN


Hyvää uutta Vuotta!