PIILOPIRTTI

Koskaan ei tiedä, mitä metsästä löytyy. Pulmulle ja Sirkullekin kävi niin, että he löysivät vanhan, hylätyn autiotalon. Uteliaisuus voitti ja pitihän sitä vähän kurkkia sisällekin.

Mökki näytti mielenkiintoiselta ja kaksoset tuumailivat, mitä siihen voisi laittaa, kuinka siitä saisi kotoisan ja kivan piilopaikan. Niinpä ne tuumailut sitten muuttuivat suunnitelmiksi ja pian he olivat täydessä touhussa. Ikkunat löytyivät sopivasti ja iltapäivällä oltiinkin jo sisustamassa, sisällä kun haluttiin säilyttää alkuperäinen ilme. 

Yläkertaan piti saada sänky. Se eivoinut olla kauhean korkea, kun katto oli matalalla - ainakin reunoissa. Matala, futon-tyyppinen sänkyhän sinne tuli ja sitten alakertaan.

Pari jakkaraa, pöytä ja jonkinlainen työpöytäkin olisi hyvä. Pian ne löytyivät ja ovatkin jo mökissä. Alkaa olla viihtyisää. Tänne on kiva tulla, kun haluaa retkeillä luonnossa, olla rauhassa kaikelta kylän hälinältä ja ainaiselta kiireeltä, jos Kantvikissa nyt sellaista sattuisi olemaan. Täältä voi lähteä lähirantaan ongelle, voi samoilla metsässä ja tarkkailla lintuja ja muita eläimiä. Karhuja Kantvisissa ei sentään ole, eikä susia. 

"No nyt meillä on oma piilopirtti!" , Pulmu tokaisi katsellessaan heidän aikaansaannoksiaan.

"Tästä tuli hieno", Sirkku täydensi onnellisena.

HYVÄÄ KESÄÄ! 

UUSI CAFE KANTVIK AVATTU

Vihdoinkin Kantvikin uusi monitoimikeskus on siinä mallissa, että kahvila saatiin avatuksi Vapuksi. Kaikki muut toiminnot siirtyvät kyllä ehkäpä keasäkuun puolelle, mutta Cafe Kantvikia on kaivattu siitä asti, kun vanha kahvila purettiin. Samalla vietetiin avajaisetkin, vaikka onhan tuolla voinut jo limulla käydä muutamana päivänä. Tulossa onkin sitten riehakkaat bailut.

Illansuussa väkeä alkoi tulla kahvilan eteen, jossa Mirjami Makea, tuo illan solisti myi hyväntekeväisyysilmapalloja. 

Sinihän sieltä ensimmäisenä saapui...

... ja Pirpana hänen jalanjäljissään.

Mirjami M. tai Makea, niinkuin hänen koko nimensä kuuluu, möi palloja lähes jokaiselle, kunnes ne loppuivat kesken, muttei se mitään. Jos hänellä olisi ollut enemmän palloja, hän olisi voinut lentää niiden nosteessa pois ja mitäs sitten olisi tapahtunut. Tämän hyväntekeväisyysmyynnin tuotot menivät kuitenkin - mihinkäs muualle, kuin tähän monitoimikeskukseen. Olihan sen ehtona, että paikallinen väki osallistuu jollakin tapaa tämän valmistumiseen, ja mikäpä olisi ollut tähän kohtaan parempi keino.

Hennakin sieltä tuli. Hän on hiljattain muuttanut Orimattilasta Kantvikiin, kun ei se joulupukki tuonutkaan hänelle juna-asemaa, ainakaan viime jouluksi, vaikka lupasi, niin parempi sitten muuttaa pois. (Henna ja Hennan rautatieasema on kuin kuuma nakki Orimattilassa. Henna on tuleva asuinalue oikoradan varressa).

Pasi-Anssikin tuli... hetkinen, onkos tuo... no onhan se, mutta hyvin on naamoitunut lasein ja viiksin.

Seuraavaksi Mortti ilmestyi paikalle. Eipä näytä tuossa asussa nörtiltä :) ...

... ja heti Mortin perään saapui Sirkku ja Pulmu aika hillityissä vappukoristeissa.

Kantvikissa on traditiona... tai siis toivotaan että tulee jatkossa traditioksi päästää ilmapallot taivaalle, kun kaikki asiakkaat ovat saapuneet. Tämähän on ensimmäinen kerta, joten ei vielä voi oikein traditiosta puhua. Sitten Mirjami M. leikkasi narut poikki ja pallot kauas karkasivat. Joissakin on mukana Hauskaa Vappua-lappunen löytäjän iloksi.

Ilmapallot sidottiin terassin kaiteeseen...

... josta Mirjami M. leikkasi niiden narut poikki ja pallot vapautuivat taivaan tuuliin.

Vihdoinkin pöytiin tuotiin limua ja Pulmupullia. Pulmupullia ei ole aiemmin tarjoiltu muualla, kuin Pulmun vieraille ja tutuille. Nyt niitä saatiin oikein kahvilan listoille. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään jokapäiväisiä voipullia, vaan erityisesti mukaviin tilaisuuksiin tarkoitettuja. Nyt ne toimivat ikäänkuin tippaleipien tilalla.

Mirjami M. aloitti soittamalla kitarallaan ja laulaen joitakin mukavia kappaleita saadakseen porukan vapautumaan ja nauttimaan illasta. 

Pulmupullat menivät nopeasti, eikä pian ollut kuin neljä pullaa jäljellä tiskillä. Juhlat jatkuivat.

Mirjami Makean esityksia on aina mukava seurata. Hän on niin hyvä ja taitava artisti.

Tässä vielä pieni kuvakavalkadi Mirjamin illasta.

Välillä laulettiin...

... välillä soitettiin...

... taukojakaan ei unohdettu...

... ja taas lulettiin...

...pääsipä Pirpanakin Mirjamia säestämään.

Ei ole helppoa artistin elämäkään, mutta antoisaa se varmasti on :)

Juhlat, nämäkin loppuivat aikanaan, ja juhlien riehakkuus näytti sen pahemman puolensa. Kaamea siivo! Meinasi siinä baarinpitäjän kädet nousta pystyyn, niin hirveä sotku niistä jäi. Serpentiinejä joka paikassa, tuoleja nurin ja sikinsokin, limuläiskiä vähän joka pöydässä ja... onneksi laseja ei ollut särkynyt, eikä pulloja, joten kait se käytävä harjan varteen.

Niin oli rankka siivousurakka, että... Voihan tässäkin tirsat ottaa, että jaksaa sitten poistua yöunille.

HYVÄÄ VAPPUA!

MACARENA LÄHTEE TEXASIIN

Muistattehan mitä Kantvikissa tapahtui pääsiäisen aikoihin. Sini ja Piiperö rakentelivat omaa noitaluutaa, kun paikalle tuli isoja tyttöjä utelemaan, mitä he oikein rakentelevat. Sini sanoi, että he rakentavat noidalle luutaa. Isot tytöt sitten vähän kiusasivat ja joku sanoi taikasanan, sen perinteisen, jossa "tietosuojaus" ei ole kovin hyvä. Abradakapra - ja luutaa lähti sen siliän tien.

Texasissa pari ratsastajaa näkivät kuutamossa lentävän luudan. Noitaa ei kyydissä ollut. Siitäpä huhu lähti kulkemaan ja saavutti Kantvikinkin. Pian Sirkku ja Pulmu saivat serkultaan emailia Meksikosta. Macarena oli opiskellut sosiaalista media ja hankkinut jonkun älyjutun, jolla sai läheteltyä emailia ja kuviakin Meksikosta. Kivaahan se oli, kun sosiaalinen media voi lähentää tuollalailla.

Macarena kertoi tuolloin, että hän lähtee etsimään sitä luutaa, koska se todennäköisesti on juuri tuo Sinin karannut. Siitä ei tulisi helppoa retkeä.

Macarena on nyt valmina. Hänellä on kunnon varusteet pidempääkin matkaa varten.

Retki alkaa kolmen kaktuksen risteyksestä jossakin Meksikon pohjoisosassa.

"Tästä se lähtee", Macarena de Cantvico tuumaili ja varmasti häntäkin hirvitti se, mihin oli lupautunut.

Onneksi kolmen kaktuksen risteyksessä on kunnollinen tienviitta, josta löytyy tie myös Laredoon. Siellä hän ylittäisi Rio Granden siirtyessä USA:n maaperälle Texasiin.

Ja eikun matkaan kohti aavikoita ja vuoristoja. 

Siinä se on - Rio Grande ja Texas

Nyt levätään illan pimenemiseen asti ja sitten ylitetään joki. Muistathan, että meidän pitää olla hipihiljaa rakas ratsuni, Parada Repentina

Alkaa olla hyvä hetki ylittää Rio Grande. Kuukin on sopivasti pilvessä. Tämä on muuten se paikka, minkä Macarenan isoisä opetti tytölle siltä varaa, että tulisi asiaa Texasiin ilman asianmukaisia papereita. &Yritäpä nyt hakea passia ja kertoa syyksi, että pitäisi löytää kadonnut noidanluuta, HAH, sanon minä! 

Vihdoinkin Texasissa. Nyt nukutaan yön yli ja kuivatellaan vaatteita. Aamulla jatketaan matkaa.

*   *   *

Jotta jaksaisi etsiä luutaa koko päivän, on hyvä syödä tuhti aamiainen. Kala, se on hyvää ja sitähän saa onkimalla. 

Tämä vaikuttaa aika hyvältä kalapaikalta. Saas nähdä, mitä tulee, vai tyydytäänkö vihannespitoiseen aamiaiseen. 

Eipä mennyt kuin hetki kun koukkuun tarttui Texasin kirjoahven, tuollainen kolmekymmentäsenttinen, mutta se riittää. Hevosethan eivät syö kalaa :) Ensiksi täytyy saada kunnon tuli ja sitten aamiaista valmistamaan.

 Olipa matkassa vielä muutama pottu, joten teenpä kalasopan. Se on hyvää ja sopivan tuhtia aamiaiseksi. Parada Repentina saa ylimääräisen porkkanan. Sitten ei kun matkaan ja etsimään sitä luutaa. "Jos nyt vielä grillaisi yhden makkaran, kun on niin hyvä nuotiokin. Jaksaa varmasti koko päivän", Macarena tuumaili vielä. 

Pitkän päivän ehtoopuolella  Macarena ja hänen rakas ratsunsa Parada Repentina ratsastivat pohjoista kohti. Kaikkialla oli vain avaraa preeria. se oli lohdutonta, kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Mutta illan suussa eteen tuli jotakin... kuinka tuon sanoisin, hyytävän oloinen paikka. Pienenpieni, pystyyn kuivunut metsänpalanen, jossa loisti kelmeää, siniseen vivahtavaa valoa. Macarena tuumaili, että nyt ollaan eksyksissä tai sitten...

"PRRRRRRRRR!", Macarena komensi ratsunsa pysähtymään. Mutta jotakin unohtui, nimittäin varautuminen siihen, että tällä hevosella on erityiskyky - nelikaviolukkojarrutus. 

--- kele, olikin sitten Macarenan kommentti tämän prrrrrrrrr-komennon jatkeeksi. Sitä mentiin komiasti "ohjaustangon" yli, niinkuin pohjalainen toteaisi. Siinä sitä sitten maattiin mahallaan omat "kaviot" taivasta kohti.

Mutta mitäs siinä nenun edessä olikaan. Ihan kuin... kyllä, luuta! 

"Voihan poncho, sombrero ja tequila!", Macarena päästeli äänekkäästi katsellessaan epäuskoisena melkein nenää hipovaa risukasaa. "Se on tuo... se on tuo... tuon on pakko olla se luuta!". Hetken tutkailtuaan Macarena huomasi, ettei siinä ollut muuta vikaa, kuin että duracellit oli käytetty loppuun. 

 

 "Kyllä nyt maistuisi kunnon texmex-ateria", hän tuumaili ratsastaessaan kohti Mexikoa. 

THE END

MEIDÄN PANKKI

Niin, pitäähän pankki olla, kun rakennetaan. Kukas sen muuten rahoittaa? Ja jos pankki ei tule Kantvikiin, tehdään se itse. Hyvää taloudenpitoa, sanoisin. 

Hyvältähän tuo näyttää. Pankkiautomaattikin saatiin kylään, ja kyllä sitä onkin kaipailtu.