lauantai 28. marraskuuta 2015

Kantvikin pikkujoulut


Se on taas se aika, kun pikkujouluja vietetään vähän joka paikassa, myös Kantvikissa. Sirkku ja Pulmu ovatkin juuri lähdössä Cafe Kantvikiin, jossa on perinteisesti vietetty paikalliset juhlat. Pukukoodina tonttulakki - ilman sitä ei sisään pääse, tai... jos se nyt jostakin syystä on unohtunut, niin eiköhän sitten vähän jousteta.


Mirjami Makea oli jo saapunut juhlapaikalle Pulmun ja Sirkun astuessa sisään. Olihan Mirjamilla paljon järjestelyhommia ennen juhlia. Hän on pääesiintyjänä ja kaiken lisäksi joulupukin apulaisena lahjojen jaossa. Kyllä siinä puuhaa riittää ja ihan hyvä, että oli paikalla hyvissä ajoin. Pöydät notkuivat herkkuja, kuten kuvasta näkyy. 






Juhlat alkoivat Mirjami Makean joulukonsertilla. Kunnon joulujuhlat pitää aloittaa iloisilla ja reippailla joululauluilla, muuten tunnelma saattaa jäädä latteaksi, mutta kyllähän Mirjami tämän osaa. Puolisen tuntia kului ja Mirjamilla oli tauon paikka. Paikalliset tytöt esittivät joulurunon ja virvokkeita oli tarjolla. Arpojakin myytiin. Kuka saisi tämän vuoden piparkakkutalon, sitä sai jännittää ihan loppuun asti. 



Mirjami aloitti toisen puolituntisen, mutta sitten... Kuka siellä koputtelee oveen? Mirjami keskeytti esityksensä. "Kuka käy katsomassa, onko siellä oven takana joku?", hän puhui mikrofoniinsa. Joku tytöistä meni ovelle. Arvasivathan he, että joulupukki sieltä on tulossa, mutta kaikki huokasivat äänekkäästi ihastuksesta, kun pukki asteli sisään ja kysyi käheällä äänellä, että onkos täällä kaikki Kantvikin kiltit lapset. "Oon!", lapset vastasivat kuorossa.


Pukki jakoi pienet pikkujoulupaketit jokaiselle ja toivotteli hyvää joulunodotusta. Mirjami oli apuna, eihän pukki olisi yksin selvinnytkään näin monesta kantvikilaisesta. Tai varmaan olisi, mutta Mirjami oli pukin mielestä kivaa seuraa. Sitten oli jokavuotisen joulupotretin aika.




Arpajaisten voittajat arvottiin, mutta enpäs kerro vielä voittajaa. Tanssitaan ensiksi lopputanssit kuusen ympärillä.



Tämän jälkeen pukki intoutui vielä laulamaan Mirjami Makean kanssa duona.



Pikkujoulujuhlat alkoivat olla lopuillaan ja lapset olivat jo lähdössä... ai niin, päävoiton, suurensuuren piparkakkutalon voitti... arvaa ketkä?




ME VOITIMME, JIPPIIIII!!!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

TALVI TULEE (vai tuleeko?)

Joka vuosi se on tullut, joskus ihan normaalisti, joskus yllättäen. Nyt ei yllättänyt, vaan hyvin käynnistyi talvivaatetuotanto ja hyvissä ajoin, kun ulos katsoo. 

Tässä vähän esimakua talvelle 2015 - 2016 ja lisää tulossa! 




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

ON SE VAAN NIIN SIISTII OLLA NOLO!

https://www.facebook.com/events/1484442328526564/





perjantai 30. lokakuuta 2015

HALLOWEEN

Taas on se aika vuodesta kun kurpitsaa leikellään. Pulmu ja Sirkkukin olivat löytäneet juuri sopivan tähän tarkoitukseen. Pulmu, tuo taiteellisempi kaksonista, sai tehtäväkseen kurpitsan leikkelemisen. Sirkku oli hyvänä makutuomarina. 








Olihan se kova homma rahdata tämä luomus kattoterassille. Se piti kovertaa autotallissa, koska muutoin sitä ei olisi millään jaksanut kantaa neljää kerrosta. Mutta sinnehän se lopulta meni ja paikoilleenkin.

Vaan olivatpahan haamutkin kaleteria tutkineet ja mellastivat öisin. 


Ja sitten tuli halloween aaton ilta ja koko Kantvik sai nähdä tämän valaistun kurpitsaluomuksen.





sunnuntai 25. lokakuuta 2015

KIRJATIETOA

Onkohan tuo otsikko hiukan harhaanjohtava? Mitäpä sillä on väliä, millaista se kirjatieto on. Yhtä hyvin se voi olla tällaistakin, eikä vaan päntättyä, josta ei kuitenkaan ajan saatossa muista paljon mitään. Tai jos muistaakin, se on silloin vanhentunutta tietoa - todennäköisesti.


Tässä on kirja. ei tarvinne kertoa tarkemmin.


Sitten siihen tuli "silmänreikiä"


Ja lopulta siitä tuli rasia.

Näin siis tapahtui ensimmäiselle Alaston sydän-kirjalle. Vaan mitäpä tapahtui seuraavalle? Sekin kovertui ontoksi, sai laatikon sisälleen ja... Kuva kertoo enemmän, kuin minun sanani, joten:


Tällaiselta se näytti saatuaan laatikon.


Ja tällaiselta tapetoituna ja ikkunalla varustettuna.


Lopuksi siitä tuli "sähkökirja", joka käyttää yösähköä ja antaa kuutamovaloa. 

Ihan valmis se ei ole vielä, mutta valmistunee jonakin päivänä. Tarkastellaan sitä lähemmin silloin.


maanantai 19. lokakuuta 2015


KIINALAINEN SÄKKITUOLI

Sirkku ja Pulmu, sekä heidän hyvä kaverinsa, artisti Mirjami Makea tutustuvat kiinalaisen säkkituolin "anatomiaan" noin niinkuin syvällisemmin.


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kuulakärkikynästä kaapinovien kahvoiksi

Joutilaat kuulakärkikynät voidaan hyödyntää miniatyyrijutuissa esimerkiksi näin:




Muovisesta kuulakärkikynän rungosta sahataan kapeita renkaita


Renkaista hiotaan sahapurseet pois


Renkaat jaetaan kolmeen osaa


Katkaistaan mattoveitsellä jakoviivojen mukaisesti


Hyvä apuväline saadaan liimaamalla puupalaan niin paksu rimanpätkä, että se vastaa haluttua korkeuspaikkaa laatikossa. Tähän piirretään myös laatikon keskikohta, jolloin kahvat saadaan helposti liimattua samaan paikkaan useammassa laatikossa


Liimaaminen tapahtuu tässä apuvälineessä, ja laatikko kannattaa poistaa heti siitä, ettei se liimaannu kiinni apuvälineeseen


Valmis kahva ylhäältä katsottuna


Keittiö "näyttelytilassa"